keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Toimittajan valinta

  


Siinäpä toimijat joiden kanssa päästiin talon kanssa maaliviivoille saakka. Sen verran taustoja että haluttiin muuttovalmis talo, eli "avaimet käteen" periaatteella. Iltaisin laavattiin sormet rakoilla talofirmojen kirjoja ja etsittiin meille soppelia pohjaa. Ehtoina neljä makkaria, avoinainen keittiö / olkkari korotetulla sisäkatolla, iso (ainakin 15m2) kodinhoitohuone jonne tulee saada KAIKKI talon vaatesäilytys; eli kuudelle hengelle (makkareihin en halunnut vaatekaappeja mutta tästä idiksestä myöhemmin lisää), sisälle ei saunaa (joo-o, kuulostaako ihan kahelilta??).. Mitäs muuta; noh nuo oli ainakin ne kriteerit. Toivaa pohjaa ei vain ottanut löytyäkseen vaikka muutoksiakin olisi tehty ja miten päin niitä pyöritelty. Tuttavapariskunta rakentaa taloa samalle perälle jossa meidän tontti on ja siellähän sitä on käyty vakoilemassa heidän projektiaan; tekevät talon kokonaisuudessaan itse palatavarasta. Ihastuin sitten talon emännän piirrustelemaan pohjaan ja kysyttiin saadaanko apinoida heidän pohjaansa meille. Saatiin sitten lupa ja siitäpä se sitten on muokkaantunut heidän pohjakuvastaan meidänkin dream house :)

Tavattiin loppumetreille selvinneiden talofirmojen kauppiaita muutamaan kertaan ja hiottiin pohjaa sekä heidän kanssa että keskenään omanlaisiksi. Tarjoukset pyydettiin ilman kiintokalusteita ja maalämpöä, ne päätettiin kilpailuttaa lopulta itse. Samoin piharakennus johon se sauna sitten tulee pikku tupineen ja kuntosaleineen, tehdään hartiavoimin ensi kesän / syksyn aikana kunhan talo nyt talven aikana nousee pystyyn. Molemmista firmoista saatiin tosi hyvää palvelua. Asiantuntevia, mukavia ja aktiivisia kauppamiehiä ovat sekä Antti Dekolta että Matti Joperalta. Muutaman illan laskeskeltuamme päädyimme sitten Oululaiseen Jopera rakennusfirmaan jossa koko paketti hintoineen kaikkineen erottui selkeästi kilpakumppanistaan.

Tonttikatsaus osa I



Ou jee, siinäpä on sitten tulevan talon paikka :D Piti vielä illan hämärtyessä ajella tontin ohi ja käydä näppäämässä muutama otos, aika pimeitä tosin.. Perjantaina on tontin kauppakirjojen teko ja lauantaina alkaa sitten puut tontilta kaatumaan, toivotaan ettei tule ihan kauheaa pakkasta saati lumimyräkkää. Tänäänkin oli pakkasta 12 astetta ja kyllä tuli villahousuja ikävä! "Innolla" odotellen niitä 30 asteen huippupakkasia, hrrr... Täytyy muuten lauantaina viritellä naruja merkeiksi muutamiin puihin ettei yli-innokkaat metsurit vedä koko tonttia aivan jalkapallokentäksi! Niin paljon puita saa jäädä kuin vain suinkin mahdollista että koneet tontille pääsee.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Harjoittelua..

Tässäpä sitä olisi nyt elämäni ensimmäinen blogi alkukuopissaan! Hieman vaatii treenaamista tämä homma mutta jospa se harjoitus tekisi mestarin tässäkin lajissa ja joskus pääsee hienoilla omilla ulkoasuilla ja muilla hienouksilla kehuskelemaan ;)
Blogissa siis tarkoitus seurailla meidän perheen ihka ensimmäisen IHAN OMAN kodin rakennusprojektia ja kaikkea mahdollista mitä siihen sisältyy.
Meneepä tämä hieman kuin päiväkirjanakin samalla ja saa muistoja ja kuvia talteen. Itselleni on ollut mukavaa ja mielenkiintoista seurata muiden kirjoittamia raksablogeja ja toivotaan että saan tästäkin rakenneltua sellaisen että tästä jollekin olisi kenties hyötyä; tai vaikkapa vaan hupia :)

Sanna