tiistai 11. joulukuuta 2012

Pyörät pyörähti liikkeelle!

Hui ja hai, nyt tapahtuu! Aiemmassa kirjoituksessa manailin kun hommat junnaa paikallaan ja maansiirtofirmoista ei mitään tarjouksia saa ulos jne.. Bloggailija kaimani San-na kerotoilikin samanmoisia kokemuksia ja kehoitti puskaradion kautta valitsemaan maansiirtofirman. Näinhän se meilläkin sitten meni..

Joperalta kuultiin eilen illalla että vaativat kuin vaativatkin maaperätutkimuksen ennen kuin saadaan sieltä papereita ulos rakennuslupaa varten.. Aiemmin tätä ei oltu vaadittu koska kunta ei tätä myöskään vaadi, joten tuli hieman puskista meille ja saattoipa "muutama" kirosanakin päästä ja höyry nousta korvista.

Soiteltiin sitten puoli kylää läpi rakennusvalvojalle, kunnan raksainssille ja talofirman insinöörille ja summa summarun maapohjatutkimukseksi riittää nyt se että kaivinkone kaivaa talon kulmiin montut jotka rakennusvalvoja sitten tarkistaa ja toteaa maan joko kantavaksi tai ei kantavaksi. No kantavaa hiekka-moreenia tuo pohja on mutta papereita vaaditaan vastuukysymysten vuoksi. Mies sitten otti ja soitti vielä kertaalleen kuntaan ja kysyi että jos tontille tulee kaivinkone ne montut kaivamaan, niin olisiko suuri synti jos "tekaisisi" kaikki maatyöt samaan syssyyn vaikkei sitä virallista rakennuslupaa vielä olekaan. Lupahan saatiin kunhan ei sokkelia sentään aleta vielä valamaan :) Eikun soitto sitten edelleen maansiirtofirmaan jota tosiaan ollaan jo aiemmin meille kosiskeltu ja sieltäpä sanottiinkin että huomenna heti aamusta aloitetaan sitten meidän tontin pohjatyöt! (Saatiin puhelimitse sitten urakalle suuntaa antavaa hintalappuakin samalla, joten minä saan nyt budjettiiin jotain numeroita päivitellä.) Aa-puu-va! Eli huomenna lähtee kannot ja kivet ja alkaa tapahtumaan, JEEEE!! Saatiinpas sitten varovainen arvelu talofirmaltakin että sikäli mikäli kaikki menee kuten elokuvissa olisi meillä sokkelikin jo ennen joulua pystyssä! En tuota nyt vielä tuuleta tässä, mutta aika makeelta kuulostais. Kuukaudella kaikki liikahtaisi eteenpäin tässä projektissa, wow.

Elikkäs vaikka kuinka vuorokausi sitten sapetti ja mietitytti tuo maaperätutkimus, niin oikeastaanpas sen ansiosta tässä sitten otettiinkin aimo harppaus eteenpäin, vaikka vaatikin noin 27 puhelinsoittoa ja ne muutamat ärräpäät ;)

ps. Niin, ja jotain piirrustuksia siellä Joperalla nyt rustaillaan ja vauhdilla kun sain sähköpostia aamupäivällä jossa pyydettiin pikaisesti toimittamaan tarkat mitat ja tiedot meidän kylppäriin tulevasta poreammeesta. Kynät sauhuaa!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Raivaushommia taas..

Taas kävästiin tontilla raivaushommissa. Puut alkais olemaan nyt tosiaan kaadettu, kahta isoa mäntyä lukuunottamatta jotka päätin että talon etupihalla jää, mutta rakennusvalvoja oli sanonut että nekin pitää kaataa pois :( Ovat vaan niin suuria ettei taida ihan amatöörillä olla asiaa niitä alkaa kaatelemaan, kun vaarana on rysäyttää ne mihin sattuu. Risuja oltiin tosiaan keräämässä kasoihin lapsityövoiman avustuksella ja reippaana muksut tontilla olivatkin. Poltettiin sitten havuja pois ja välillä kyllä tuprahti semmoset savupilvet että ihme ettei paikallinen VPK hurauttanut paikalle..



Tänään tulee traktori nostamaan kouralla isot puut pinoon tontin reunalle ja sitten olisikin kaikki valmiina pohjien tekemistä varten. Rakasvalvoja oli miehen kanssa lauantaina merkannut talon kulmia alustavasti kepakoilla että hahmottaa nyt kunnolla talon paikan, mutta eihän niitä kapuloita tuolta kankaalta mihinkään erottanut vaan sitaistiin sitten kepakoihin huomioväriä kiinni.. Huomio teemaan sopivaan kuvitukseen noissa merkkiliinoissa ;)


Rakennusvalvoja käväisi siis tontilla kurkkaamassa ja samalla olivat täyttäneet valvojan sopimuksen sekä piirtäneet talotoimittajalle rakennuslupaa varten asemakaavaan talon ja ulkorakennuksen paikat. Skannasin piirroksen eilen Joperalle ja odotellaan nyt josko sieltä vastaus tulisi että viralliset piirrustukset on nyt lähteneet piirrustuspöydälle. Auttamatta tässä taitaa niin käydä että siirtyy tammikuulle myös pohjien teko. Jos nyt elellään kymmenettä päivää ja piirroksissa menee kaksi viikkoa niin puhutaan jo välipäivistä kun raksalupa siten heltiää.. Liekö kunnalla päättävät tyypit edes töissä silloin jotka sitä oikeaa leimasinta heiluttaa ja leiman papereihin lyö. Sapettaa myöskin ettei maansiirtofirmat anna tarjouksiaan pohjien tekemisestä vaikka odottelin kyllä puheluita jo perjantaina kun keskiviikkona on kahden firman kanssa puhelimessa tarkennettu urakkaa jne. Hätäilen joo, mutta kun tuo lumisade ja pakkaset ei odottele.. Vaan eipä sitä ihmeitä ennen rakennuslupaa pystyisi edes tekemään..

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Talokaupat tehty!

Jees, hommat nyt sillä mallilla että eilen rustattiin allekirjoitukset Joperalle talon kauppakirjoihin. Nyt odotellaan malttamattomana sitten parisen viikkoa jotta saadaan Joperan päästä rakennuslupahakemusta varten kaikki tarvittavat piirrustukset ja liitteet. Kaikki paperit mitä meidän täytyy toimittaa tulostelin valmiiksi aamupäivällä ja pitää rakennusvalvojalle vielä rimpuutella kun jotain lappusia täytyy hänen kanssaan yhdessä täyttää.

- Sähkölaitokselle on hommat niin valmiina että yks soitto ja sähköt saadaan kytkettyä, täytyy vain hommata se sähkökaappi tontille..
- Maalämpö on valittuna ja siitä tuonnemmin lisää
- Maatöistä saadaan urakkatarjous tänä iltana joten sittenpäs senkin budjetti on selvä

Ei malta odottaa.............................

lauantai 1. joulukuuta 2012

Unohdin fiilistellä tonttikauppoja!

Niin vallan unohdin tänne hehkuttaa ja kuitata että perjantaina käytiin Simon kunnalla tekemässä tonttikauppa! Lupa tontin siistimiseen ja puiden kaatamiseen saatiin heti, eli lunastusoikeus on meillä, omistussuhde siirtyy meille parin viikon päästä.

Talopaketin kauppa sinetöidään allekirjoituksilla tiistaina kun Joperan edustaja tulee meille ja sitten saadaan kaikki viralliset piirrustushommat käyntiin. Virallinen rakennuslupa heltiää samana päivänä kun kiikutamme nuo Joperan rakennuskuvat kunnalle, eli USKON ja TOIVON että joulun alusviikolla. Silloin maatyöt saataisiin käyntiin juuri vuoden vaihteen jälkeen kuten olen (MINÄ siis olen, hah) suunnitellut pienessä mielessäni ;)

Sokkelin ulkopuoliset työt sekä sokkelin täyttö siis kuuluvat meille. Talofirma hoitaa sitten tosiaan sokkelin + siitä täyttöä lukuunottamatta etiäpäin listoitukseen asti :) Aluksi mietitiiin että tekisimme nuo pohjatyöt, putkien vedot + routaeristykset sun muut itse asiantuntevien kavereiden avustuksella, mutta kyllä tässä asioihin enemmän perehtyneenä on takaraivoon hiipinyt tunne että ehkä haukkaisimme liian suuren palasen. Lähetin perjantaina viiteen eri paikalliseen maansiirtofirmaan tarjouspyynnön kaikenkattavasta "avaimet käteen" maatyöstä; innolla odottelen alkuviikolla jo tarjouksia niin näkee missä hintahaarukassa pyöritään..

Puut kaaaa-tuuuu!

Tänään kaatui tontilta useampi kymmenen puuta. Suurin osa oli "näppärän" vahvuista koivua ja mäntyä, muutama pieni kuusi, mutta pari järeää mäntyäkin sekaan mahtui. Mies oli metsurin hommissa kaverinsa ja isänsä kanssa ja touhusivat tontilla siihen asti kun valoa riitti. Kylläpä se puoli neljän maissa on jo pimeää. Pari puuta jäi vielä ensi viikolle ja isompien mäntyjen ja risujen siivoaminen pois. Mönkijä oli onneksi peräkärryn kanssa lainassa niin ihan kivasti siinä kyydissä siirtyi puut tontin reunamalle.




keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Toimittajan valinta

  


Siinäpä toimijat joiden kanssa päästiin talon kanssa maaliviivoille saakka. Sen verran taustoja että haluttiin muuttovalmis talo, eli "avaimet käteen" periaatteella. Iltaisin laavattiin sormet rakoilla talofirmojen kirjoja ja etsittiin meille soppelia pohjaa. Ehtoina neljä makkaria, avoinainen keittiö / olkkari korotetulla sisäkatolla, iso (ainakin 15m2) kodinhoitohuone jonne tulee saada KAIKKI talon vaatesäilytys; eli kuudelle hengelle (makkareihin en halunnut vaatekaappeja mutta tästä idiksestä myöhemmin lisää), sisälle ei saunaa (joo-o, kuulostaako ihan kahelilta??).. Mitäs muuta; noh nuo oli ainakin ne kriteerit. Toivaa pohjaa ei vain ottanut löytyäkseen vaikka muutoksiakin olisi tehty ja miten päin niitä pyöritelty. Tuttavapariskunta rakentaa taloa samalle perälle jossa meidän tontti on ja siellähän sitä on käyty vakoilemassa heidän projektiaan; tekevät talon kokonaisuudessaan itse palatavarasta. Ihastuin sitten talon emännän piirrustelemaan pohjaan ja kysyttiin saadaanko apinoida heidän pohjaansa meille. Saatiin sitten lupa ja siitäpä se sitten on muokkaantunut heidän pohjakuvastaan meidänkin dream house :)

Tavattiin loppumetreille selvinneiden talofirmojen kauppiaita muutamaan kertaan ja hiottiin pohjaa sekä heidän kanssa että keskenään omanlaisiksi. Tarjoukset pyydettiin ilman kiintokalusteita ja maalämpöä, ne päätettiin kilpailuttaa lopulta itse. Samoin piharakennus johon se sauna sitten tulee pikku tupineen ja kuntosaleineen, tehdään hartiavoimin ensi kesän / syksyn aikana kunhan talo nyt talven aikana nousee pystyyn. Molemmista firmoista saatiin tosi hyvää palvelua. Asiantuntevia, mukavia ja aktiivisia kauppamiehiä ovat sekä Antti Dekolta että Matti Joperalta. Muutaman illan laskeskeltuamme päädyimme sitten Oululaiseen Jopera rakennusfirmaan jossa koko paketti hintoineen kaikkineen erottui selkeästi kilpakumppanistaan.

Tonttikatsaus osa I



Ou jee, siinäpä on sitten tulevan talon paikka :D Piti vielä illan hämärtyessä ajella tontin ohi ja käydä näppäämässä muutama otos, aika pimeitä tosin.. Perjantaina on tontin kauppakirjojen teko ja lauantaina alkaa sitten puut tontilta kaatumaan, toivotaan ettei tule ihan kauheaa pakkasta saati lumimyräkkää. Tänäänkin oli pakkasta 12 astetta ja kyllä tuli villahousuja ikävä! "Innolla" odotellen niitä 30 asteen huippupakkasia, hrrr... Täytyy muuten lauantaina viritellä naruja merkeiksi muutamiin puihin ettei yli-innokkaat metsurit vedä koko tonttia aivan jalkapallokentäksi! Niin paljon puita saa jäädä kuin vain suinkin mahdollista että koneet tontille pääsee.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Harjoittelua..

Tässäpä sitä olisi nyt elämäni ensimmäinen blogi alkukuopissaan! Hieman vaatii treenaamista tämä homma mutta jospa se harjoitus tekisi mestarin tässäkin lajissa ja joskus pääsee hienoilla omilla ulkoasuilla ja muilla hienouksilla kehuskelemaan ;)
Blogissa siis tarkoitus seurailla meidän perheen ihka ensimmäisen IHAN OMAN kodin rakennusprojektia ja kaikkea mahdollista mitä siihen sisältyy.
Meneepä tämä hieman kuin päiväkirjanakin samalla ja saa muistoja ja kuvia talteen. Itselleni on ollut mukavaa ja mielenkiintoista seurata muiden kirjoittamia raksablogeja ja toivotaan että saan tästäkin rakenneltua sellaisen että tästä jollekin olisi kenties hyötyä; tai vaikkapa vaan hupia :)

Sanna