Aiemmin kirjoittelin keittiövalinnoista, mutta kyllä se nyt vahvistui että Ikean kiintokalusteilla mennään, laitoin tilauksen sinne noin viikko sitten ja alustava toimituspäivä on sitten 8.5. Hintaero tuohon mainitsemaani Omega-keittiöön oli niin hurja että sillä olisi kalustanut kaksi isoa omakotitaloa, että pysytään alkuperäisessä suunnitelmassa. Mistään ei jouduttu tinkimään vaikka Ikean paketilla mennään, joissan kohdissa jopa päinvastoin kun esim. kaikki vaatesäilytysten liukuovet on karkaistua lasia joka osoittautui hurjan kalliiksi vaihtoehdoksi muualla. En halua materiaaleista tinkiä vain sen vuoksi että saadaan kalusteet jostain muualta ja hinta mahdollisimman lähelle Ikean tarjousta. Kiiltävät ovet, vaimentimet laatikoihin, nuo lasiovet... Nuo osoittautui kyllä sellaisiksi jotka kiitettävästi hintaa aina nostaa. No, kaikki on nyt tilattu ja aikas jännällä odotellaan sitä pahvilootien määrää saapuvaksi talolle :D Siinä saa kylänmiehet hälyttää kokoamishommiin kaikki.
Kaikki seinät on nyt pohjamaalattu ja näppärästi maalarimestarilla käytti kun se ruiskun kanssa maalaili, yksin se päivässä kaikki seinät sai valmiiksi ja jäljessä ei ole mitään moitittavaa.
Näkymää muksujen makkareita kohti ja eteiseen |
Eilen saapui talolle kattopaneelit ja olihan niitä aika läjä. Samassa satsissa tuli myös ihanaiset saunan tummat paneelit. Ensi maanantaina alkaa katon naputtelu ja sen jälkeen sitten maalari tulee maalaamaan ja tapetoimaan seinät lopulliseen kuosiinsa. Sanoi että jos hän nyt ne laittaa valmiiksi niin kattoa asennettaessa joku kuitenkin huitaiseen paneelilla seinään ja sitten aletaan korjailemaan. Parempi siis näin.
Saunan lauteet tilasin toissapäivänä ja ne tulee ihan paikalliselta "laudesepältä" joka tekee lauteita itse. Selvät sävelet oli siinä hommassa niin ei tarvinnut kauaa pähkäillä; haapaa valkoiseksi käsiteltynä ja mahdollisimman suoraa ja selvää linjaa, ei muotoja; niitä on saunojissa tarpeeksi ;)
Tämä sisälle taloon tuleva saunahan on sitten ristitty "tyttöjen saunaksi" :), eli meikäläisellä sitten ihan vapaat kädet tämän suunnittelussa. Mies saa sitten reippaamman kokoisen saunansa piharakennukseen jonka suunnittelusta lupasin (sormet selän takana ristissä tietysti!) pysytellä erossa...
Kylppärin havainnekuvaa. Laatoiksi tulee ihan kiiltävää valkoista 30*60 laattaa paitsi tuo suihkun takusta tehdään Rugidan Lava laatoilla jotka on tumman harmaita ja pinnassa ikäänkuin helmeilee ja valuu vesipisaroita. Saunan ja suihkun välille tulee se 150cm korkea muurattu seinä joka näkyykin ottamassani kuvassa tuossa ylempänä. Piirroksessa näkyy tuo pyyhe roikkumassa oikealla niin se seinä tulee saman sarjan harmaalla laatalla ilman noita koristuksia.
Kiukaaksi valitsin Harvian TopClass Combin, jossa voi valita myös höyrysaunamahdollisuuden. Kiukaassa on vesisäiliö + paikat saunatuoksuille jos niitä mielii käyttää. Enpäs malta ensimmäisiä löylyjä odottaa!
Itse kiuas nyt ei mikään kaunokainen ole, varsinkaan kun ensin pyöri mielessä kaikki makeet kivipylväät ja ties millaiset. Törmäsin vain tuohon höyrymahdollisuuteen jossain netissä ja tykästyin siihen, toivotaan että on hintansa väärti! Muurattuun seinänpätkään tulee saunan puolelle päällystys tuollaisella kimaltavalla kivellä. Kiuas tulee sitten tuota kivetystä vasten. Valkoinen kivi antanee kivan kontrastin savusaunan harmaille saunapaneeleille ja siihen sitten vielä valkoiseksi käsitellyt lauteet... Hmmm.. Luulen että saunasta tulee ihan makee :)
Jatketaas tilannetiedoitusta myöhemmin lisää, nyt kiiruhtamaan siivoushommiin vielä tänne nykyiseen kotiin.. Kiinteistövälittäjä tulossa kylään ja saamme sitten tämän osakkeen laitettua myyntiin!
Moikka! Aika samoissa vaiheissa mennään! Juuri saunaa ilta folioitiin :) Ihana kun pääsee ihan muutamien viikkojen päästä saunomaankin, tai ehkä kuukauden :D Meillekin tulee hyvin suoraa linjaa lauteisiin :)
VastaaPoistaHei koitas laitella uusia kuvia niin pääsen katteleen mitä uutta teillä on saatu aikaan :) -Jonna
VastaaPoista