keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kylppärin seinät muurattu

Juu, eilen taas piipahdus pienellä siivouskierroksella talolla. Ehdoton hankinta on tuollainen teollisuusimuri, ilman sitä ei kyllä pärjäisi. Kallis ei olisi ollut Kärcherinkään versio K-Raudassa, olikohan 99e tarjouksessa, mutta osui silmään paikallisen pikkuisen sekatavara/rautakaupan nurkassa teollisuusimuri jolla voi myös vettä imuroida hintaan 49e. Pihi kun olen niin se lähti mukaan ja aivan kyllä ainakin vielä pelannut juuri kuin pitääkin. Ei moittimista.
Ostin myös kaksi isoa saavia (näitä betoninsekoituspönttöjä) talolle ja sinne sitten 250 litran jätesäkki sisälle niin saapi roskia timpuritkin nakella suoraan noihin. Hyvin on osuneet perille :) Mulla on hieno (?) systeemi että ensin lakaistaan isommat roskat harjan avulla lumikolaan ja sitten kipataan roskapönttöön jonka jälkeen imurilla sitten pikkuroskat pois :D Eli harja ja kihveli menetelmä on saanut ihan uuden käsityksen!

Kylppärin ja saunan seinät on nyt tosiaan muurattu ja laastit päällä. Mieskin totesi nyt että saunhan on ihan soppelin kokoinen kun on sitä murehtinut ettei sinne mahdu löylyttelemään. Kyllä sinne; pehvan koosta toki riippuen; mahtuu ylälauteelle 3-4 aikuista :)


Sauna kylppäristä katsottuna. Vasemmalla vesihanat jotka tulee alalauteen kohdalle, saapi siitä sitten laiska saunoja lisää löylyvettä suoraan seinästä.

                 
Suihkukulmaus ja oikealle tulee sitten vielä lasiseinä.         







































Eilen vaihtelin sähköpostia LVI liikkeen kanssa josta meille tulee hanat ja tein muutaman muutoksen perusvalikoimaan nähden. Alunperin vessoihin olisi tuleet ihan normaalit Oraksen 1812 bidesetit, mutta vaihdoin ne hetken pohdinnan jälkeen kosketusvapaisiin versioihin, eli malli on nyt Oraksen Cubista 2816F

WC:t Oras Cubista

Suihkuksi olisi tullut Oraksen perusjuttu Sensiva suihkusetillä, mutta koska ollaan tuosta sadesuihkusta haikaitu niin siihen tulee sitten Damixan Slate 2 malli. Pyöreitä malleja sadesuihkuksi tuntuu olevan tarjolla vaikka kuinka mutta nuo neliön malliset ja vielä niin että "lautanen" on hyvän kokoinen on aika vähissä.

Damixa Slate 2

 Kodinhoitohuoneen hanaksi jätettiin ihan perushana klassinen Oraksen Vega 1820 ja keittiöön samoin valmiiseen pakettiin kuuluva Oraksen Safira 1039.

KHH Oras Vega

Keittiö Oras Safira


3 kommenttia:

  1. Mäkin haaveilin nuista kosketusvapaista hanoista, mutta ei mee budjettiin että vaidettais ne Oraksen perushanojen tilalle. Tuolta Damixalta löyty mun mielestä kivoja hanamalleja! Oras on jotenkin niin.. "Blaah", "tylsä", "jo niin nähty", ja erikoisemman näköset hanat on jo sit melko arvokkaita.. Ootteko muuten laskenu kuin paljon on tullu lisäyksistä lisähintaa talopaketin alkuhintaan? Meillä kulut on tähän mennessä ollu (kait!?!) aika maltillisia, isoin lasku taitaa tulla paremmista sähköjutuista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samaa mieltä. Pilvin pimein löytyi todella hienoja hanoja kun niitä netistä kaivelin, mutta ihan kaameissa hinnoissa. Saatiin noista Oraksen hanoista LVI-firmalta niin hyvä "vaihtotarjous" perushanoihin verrattuna, että otettiin siksi ne.

      Lisäyksiä hintaan on tullut suurimmaksi osaksi juuri sähkötöistä, sieltä tulee sellainen 3000 euron lisälasku nyt ihan suoraan sanottuna:( Sitten se saunan muutos alkuperäisen allasvarauksen tilalle teki toisen mokoman.. Muuten nuo lisäykset / muutokset on satasia, maksimissaan tonnin luokkaa. Kovia summia kuitenkin ja kyllä korostan kaikille jota rakentamista suunnittelee että on syytä varata suunnitellun summan lisäksi AINAKIN kymppitonni "ylimääräistä" hätävararahaa, koska AINA tulee lisäyksiä ja ylläreitä. Se on huomattu.

      Poista
    2. Millaiset kokemukset Damixan slate sadesuihkusta?

      Poista