torstai 17. tammikuuta 2013

Puhelinrumbaa..

Eilen kun laittelin tänne nuo julkisivukuvat ja kirjotinkin kuvan alle että kuvissa ei näy ulkovuorilaudoitukseen tulevia "tehosteraitoja", niin kuin joku kohtalon iva saatiin aiheesta aamuselle puhelu Joperalta.. Kuinka sitä ei olekaan kiinnittänyt huomiota että noita "raitoja" ei tosiaan julkisivukuvissa näy.. Ainoastaan ikkunoiden koot ja paikat ollaan noista tarkkoina tsekkailtu.. Nooh, Joperalta tosiaan siis soittelivat aamulla ja varmistelivat ulkovuorilaudoituksen tilausta ja huppeliskeikkaa eihän niitä tosiaan ole mihinkään tilauksiin edes sisällytetty. Olisihan tuo pitänyt itse noista virallisista piirrustuksista huomata, mutta jotenkin niihin ei osannut siis huomiota kiinnittää. Talopaketin myyjän kanssa on alusta saakka ollut selvää että millainen laudoitus tulee ja eräskin kuva on paperille rustailtu, mutta varsinaisessa tilauksessa niitä tehosteita ei siis edes mainita. No puhelimitse sitten suunniteltiin ne raidat ja vahvistettiin että normaali laudoitus on 170mm ja nuo ikkunaraidat 95mm. Joka ikkunaan en niitä halunnut, mutta laitampas kuvan kuinka ne ajattelin..


Kerrottiin siis tosiaan että myyntimiehen kanssa näin on sovittu että tällainen laudoitus tulee, mutta hieman epäilen että nyt saa omasta huolimattomuudesta maksaa ja jonkinmoinen hintalappu Joperalta tämän "muutoksen" tiimoilta tupsahtaa. Tämä jäi vielä auki kun varmistavat laudoitusten hintaa ja aiheuttaahan tuo timpureille ylimääräistä hommaa. Eli budjettiin saa varmaan ylimääräisen nelinumeroisen summan nakata. Onneksi ei virallisia piirroksia tarvitse uudelleen piirrätyttää, vaan soitettiin kunnalle ja sinne oli muutos ok. Tuo alue kun on vanhaa perukkaa ja siellä ei näitä uusien alueiden rajauksia tunneta mitä tulee laudoitusten tai katon väreihin. Eipä taideta noita sääntöjä koko pikku kunnassakaan olla ;) Eli tämä ei nyt onneksi tuonne suuntaan aiheuttanut ylimääräistä puuhaa.

Seuraavaksi soiteltiin sitten K-rautaan että saadaan huomiseksi styroksit sokkelin sisälle ennen hiekkatäyttöä. Ne toimitetaan tontille tänään eli se homma ok. Sitten täytyy vielä soittaa konevuokraamoon ja vuokrata viikonlopuksi kunnon lätkä jotta saadaan sisätäyttö tiivistettyä.

Niin ja mikä paras uutinen siis, ensi viikon torstaina eli viikon päästä aloittaa kirvesmiehet hommansa :D ! Wuhuu! Toivottavasti saavat sitten loppuviikon aikana jotain nousemaan sokkelista ylöspäin, niin alkaisi näyttämään raksa jo joltain.

1 kommentti:

  1. Ou nou..! Tuleehan siinä tosiaan lisää työtä kun koolauksetkin pitää tehdä kahteen eri suuntaan.. Ja kannattaa varautua budjetin ylitykseen,luultavasti sopimuksesta löytyy kuitenkin jotain minkä olette ajatelleet menevän tietyllä tavalla, mutta hups, se onkin "vahingossa" mennyt sopimukseen eri tavalla.. Ja älä huoli,kun timpurit on tullu paikalle tapahtuu ihmeitä :) Raksa alkaa yllättävän nopeasti näyttämään Kodilta!

    VastaaPoista